Tekstit

Ihana kamala muutto

Kuva
Muutto. Kuulostaa niiin ihanalta aina alkuun. Innolla mietin tavaroiden karsimista ja pakkaamista ja kaiken asettelua suoraan paikoilleen. Mietin, että eihän tää muutto nyt ole edes paha, koska isot kalusteet olivat jo valmiina asunnossa, vain pieni sälä piti kuljettaa paikoilleen. Sitten tajusin että pitäähän vanhoistakin huonekaluista päästä eroon. Ja vanha asunto siivota. Viikon pakerrettuani ja järjesteltyäni olin valmis polttamaan molemmat asunnot. Onneksi mulla oli apuna maailman ihanin Marica joka vietti monet myöhäiset illat mun kanssani siivoamassa ja raijaamassa tavaraa! Kiitos että olet! Pikkuhiljaa alkaa uusi asunto tuntumaan kodilta. Arki on viellä aika härdelliä, sillä meillä on paljon kaikkea uutta opeteltavaa ja hankintalistakin on vielä melkoisen pitkä. Pikkuneiti teki heti olonsa kotoisaksi. Äitikin alkoi heti kotoisasti motkottaa sotkusta. Musta oli aivan ihanaa, kun messujen ajan meillä oli paljon viherkasveja kotona. Kävinkin innoissani ostamassa k

Messujuttuja

Kuva
Ja niinhän siinä sitten kävi, että messut vilahti aivan järjetöntä vauhtia ohi! Sunnuntaina ne meinaan ovat ohi! Huhhuh! Täytyy sanoa, että arvostan jokaisen messutyöntekijän työpanosta! Itse olen ollut paikalla vain pariin otteeseen ja olen ollut kaikesta siitä hulinasta jo parin tunnin päästä aivan uuvuksissa. Olette kyllä mielettömiä tyyppejä! Blogi on elänyt hiljaiselämää nyt pitemmän aikaa.. Pahoittelut tästä. Meillä on keskitytty tässä hetkessä omiin töihin ja tämän hetkisen kämpän raivaustöihin. Otettiimpahan tuossa kirppispaikkakin tähän härdellin keskelle. Siellä se muuttopäivä jo häämöttää, pakkaaminen on silti vasta ajatuksen tasolla. Fiilikset ovat vähän epätodelliset vielä. Ei sitä vaan pysty ajattelemaan että me oikeasti asutaan kohta Korialla. Minä puhun vieläkin tontista, taitaa olla aika opetella kutsumaan paikkaa taloksi ja kodiksi. Nyt kun on talolla käynyt, on siellä ollut järjetön härdelli. Koko alue on vielä yhtä mylläkkää ja härdelliä. Odotan kovasti, mil

Xamk yhteistyö

Kuva
Takka tunnelmanluojana ja lämmönlähteenä Varaava takka säästää lämmityskustannuksissa, ja luo tunnelmaa kotiin. Pitkään ja tasaisesti lämpöä luovuttava takka on edullinen ja ekologinen vaihtoehto. Yleensä takkalämmitystä käytetään toisen lämmitysjärjestelmän tukena. Takan valinnassa ja sijoittelussa kannattaa kiinnittää huomiota käyttötarkoitukseen. Oletko ahkera takanlämmittäjä? Makoileitko mielelläsi sohvalla ja katselet takkatulta? Oletko innokas kokki? Takan voi rakennusvaiheessa sijoittaa jakamaan tilaa, nurkkaan tai vaikkapa omaan huoneeseensa. Rakennuttajaperhe halusi hyödyntää takkaa myös ruuanlaitossa, joten he päätyivät Uuniseppien Arctica - takkaleivinuuniin. Takan sijoittelussa hyödynnettiin arkkitehdin apua, ja lopulta se päätettiin sijoittaa keittiön saarekkeen päähän. Tässä virallinen kuva takasta. On se vaan hieno! Takan valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös pintamateriaaliin. Halutaanko takasta katseenvangitsija, vai toivotaanko sen sulautu

Xamk yhteistyö

Kuva
Tähän väliin tulisi infoa erikoiskuljetuksista! Tämän postauksen on tehnyt xamkin opiskelija, kiitos hänelle!  Elementin matka tehtaalta tontille Ajattelin kertoa teille hieman, miten valmiin moduulin matka tehtaalta tontille etenee ja kuinka suuri työ siihen sisältyy. Tätä varten haastattelin Elementit-E:n Logistiikka ja turvallisuuskoordinaattoria Esa Penttistä . Hän on työskennellyt Elementeillä vasta puolisen vuotta, mutta hänellä on takanaan todella mittava kokemus raskaasta liikenteestä ja etenkin erikoiskuljetuksista. Olikin mielenkiintoista päästä kuulemaan, mitä kaikkea erikoiskuljetuksissa pitää ottaa huomioon jo ennakkoon. Mitä sitten tarkoitetaan, kun puhutaan erikoiskuljetuksesta?  ”Kuljetus, joka ylittää normaaliliikenteelle sallitut mitta- tai massarajat, on erikoiskuljetus. Kaikki erikoiskuljetukset eivät kuitenkaan tarvitse erikoiskuljetuslupaa, sillä EU- ja ETA-maissa rekisteröidyillä kalustoilla suoritettaville kuljetuksille on olemassa ns. vapaat mi

VillaE on saapunut

Kuva
Meillä elettiin joku aika sitten jännittäviä aikoja. Tai no oikeastaan niitä eletään koko ajan, meillä meinaan jännitetään että kuka on kipeä seuraavaksi! Meillä pyöri kuukauden päivät keuhkoputken tulehdus ja keuhkokuume ja nyt isäntä könkkää keppien kanssa! Tässä siis alustus siihen miksi blogikin on elänyt hiljaista aikaa, vaikka asioita on tapahtunut jatkuvalla syötöllä! Aletaampas siis ottaa aikaa kiinni! Tiistai 16.4 oli jännittävä päivä. Herättiin kello 4 (mulle aikamoinen suoritus, en ole aamuihminen) seuraamaan meidän kodin matkaa tontille! Ensimmäinen moduuli joka paikanpäälle kuljetettiin oli autotalli. Lähdettiin kuvaamaan moduulin matkaa minun pikkuveljeni ja meidän projektikoordinaattorimme kanssa. Veljelläni oli käytössä Drone jolla hän kuvasi videopätkiä kuljetuksesta ja kasaamisesta. Jenni räpsi kuvia toisessa kädessä puhelin ja toisessa järkkäri. Äärettömän mielenkiintoinen oli moduulien asennus vaihe. Mullahan on siis kokemusta noista moduuleista, koska

Eristämisestä

Kuva
Tämä taloprokkis on ollut äärettömän opettavainen. On oikeasti yllättävää kuinka paljon ns. näkymättömiä asioita siihen liittyy. Yksi näistä jutuista ovat talon eristeet.   Meidän rakennusprojektissamme on tosiaankin yritetty satsata ekologisuuteen.  Ulkoa ja sisältä meidän torppamme on puuta. Eristeenäkin on käytetty puuta!  Tämä aiheutti ainakin minulle alkuun vähän sellainen "no mitä ihmettä" fiiliksen kun sain puukuitueristeen kätösiini pyöriteltäväksi.  Siinä kohtaa heräsi paljon kysymyksiä tuon materiaalin ominaisuuksista tulipalon sattuessa tai kosteuden suhteen.  Eriste on miellyttävän tuntuinen ja näköinen. Hunton Nativo puukuitueriste on havupuusta valmistettu hengittävä ja ekologinen lämmöneriste. Se on tehty norjalaisesta puukuidusta ja on 100% kierrätettävää. Sen valmistamiseen on käytetty puuainesta, jota ei ole voitu käyttää normaaleihin puuvalmisteisiin tai lankkuihin. Eristeellä on hyvä kosteuden sitomis ja luovutus kyky. Mm. tämän takia se sove

Kuulumisia

Kuva
Aina välillä elämä yllättää. Yllätyksiä on positiivisia ja negatiivisia ja sitten niitä, mistä olet vain ihan todella yllättynyt.  Minä olen ollut yllättynyt tässä vuoden sisään monesta asiasta.  Ihan ensimmäisenä yllätyin kun tajusin, että hitto vie, mehän rakennetaan ihan oikeasti taloa. Tänään yllätyin kalenteria katsellessani siitä, että talon siirtoon on enää pari viikkoa.  Ikkunat asennettiin viime viikolla ja tällä viikolla saapuu keittiö. Hitsi vie! Ajan kulun rivakkuuskin on ollut melko yllättävää. Kevät tulla tupsahti ihan yllättäen ja kesää päin hiihdellään. Toivotaan, että yksi kevään yllätysmomenteista, takatalvi tulisi pian ja olisi lyhyt.  Siellä se meidän projektikoordinaattori kuvailee tonttia. Talvelta näyttää.  Asia mikä yllätti kovasti, oli se, että projektin edetessä miehellä oli paljon mielipiteitä ja ajatuksia monesta asiasta. Positiivinen yllätys oli se, että meidän visiot kohtasivat lähestulkoon joka kerta. Parista asiasta ollaan väännetty vä