Kuulumisia

Aina välillä elämä yllättää. Yllätyksiä on positiivisia ja negatiivisia ja sitten niitä, mistä olet vain ihan todella yllättynyt.  Minä olen ollut yllättynyt tässä vuoden sisään monesta asiasta. 

Ihan ensimmäisenä yllätyin kun tajusin, että hitto vie, mehän rakennetaan ihan oikeasti taloa. Tänään yllätyin kalenteria katsellessani siitä, että talon siirtoon on enää pari viikkoa.  Ikkunat asennettiin viime viikolla ja tällä viikolla saapuu keittiö. Hitsi vie! Ajan kulun rivakkuuskin on ollut melko yllättävää. Kevät tulla tupsahti ihan yllättäen ja kesää päin hiihdellään. Toivotaan, että yksi kevään yllätysmomenteista, takatalvi tulisi pian ja olisi lyhyt. 

Siellä se meidän projektikoordinaattori kuvailee tonttia. Talvelta näyttää.


 Asia mikä yllätti kovasti, oli se, että projektin edetessä miehellä oli paljon mielipiteitä ja ajatuksia monesta asiasta. Positiivinen yllätys oli se, että meidän visiot kohtasivat lähestulkoon joka kerta. Parista asiasta ollaan väännetty vähän kättä, mutta kompromisseja on ollut onneksi helppo tehdä.

Asia mikä sitten taas ei yllättänyt, oli meidän pikkuneidin vastaus, kun häneltä kyseltiin oman huoneen väritoiveita. "Vaaleanpunaista tottakai". Tästä seurasi vielä kiihkeä selitys kuinka vaaleanpunainen on hänen lempivärinsä koko maailmassa. Toivotaan, että asia on näin vielä parin vuoden päästä, tässä meinaan pelataan vaarallista peliä tapettien kanssa. Katsotaan kauanko menee ennen lausuntoja "kukaan ei ymmärrä", "mutsi oot ihan peestä" ja viimenään "mä haluun vaihtaa tapetit".
Siinä se pötköttää söpösti, äitin vauva <3

Kaikkein eniten mua yllätti eilen valkoisen sävyjen määrä. Siis mitä ihmettä. Kuinka montaa erilaista valkoisen sävyä tarvitaan? Kävin hakemassa näytepaloja kattolistoista ajatuksella "ei mitää, nappaan pari mukaan ja mallataan ja tadaa". Tadaa ei ollu se mikä mun suusta pääsi kun katseltiin liian valkoista ja liian keltaista listan pätkää killumassa katon rajassa. Ei ollukkaan ihan vaan läpihuuto juttu se.  



Toivotaan, että tulevat yllätykset olisi positiivisia! ;)

terkuin Iida

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eristämisestä

Xamk yhteistyö

Pohjapiirrustuksia by Xamk