Xamk yhteistyö
Heippistä hei! Lupailin tuossa jokin aika sitten, että päästän xamkkilaiset vierailemaan blogiini! He ovatkin kirjoittaneet mooonta blogipostausta joita alan tänne tiputtelemaan pikkuhiljaa! Ihan ensimmäisenä päästän ääneen Jennin, joka kirjoitti meidän perheestä esittelyn. Kukapa kirjoittaisi yhtä hyvin meistä, kuin ihminen joka meidät tuntee! Jenni me lovetetaan sua ihan täysillä! <3
Jenni liittyi myös meidän remmiin ja on meidän projektikoordinaattorimme Elementit-E Oy:llä. Jenni on jo nyt ollut korvaamaton apu! Hän pitää kirjaa aikatauluista ja patistelee mua julkaisemaan ja tekemään asioita. Tämä on meinaan ollut aikamoista pyöritystä!
Digitaalinen
markkinointiviestintä
MYKV17SM
Jenni Porvari
Villa E:n tulevat asukit ja arjen
muuttuminen omakotitalon myötä
Elementit-E Oy:n rakentamaan Villa E nimiseen
omakotitaloon muuttaa ihana kolmihenkinen perhe, jotka tällä hetkellä asustavat
Kouvolassa kolmiossa. Perheeseen kuuluu Iida Rajamäki 24v, Ville Tikkanen 24v
ja Miia Tikkanen 4v.
Perhe on asunut aiemmin kerrostalossa,
joka oli kolmio. Nyt he asuvat ’’pikkuisessa’’ kerrostalossa, missä on kaksi
asuntoa. Naapureitten kanssa he jakavat arkea esimerkiksi yhteisten
saunatilojen ja pyykkituvan muodossa. Myös naapuriperheellä on lapsia, joten tenavat
leikkivät mielellään keskenään pihalla tai kyläilevät toisten luona. Ei pidä
käsittää vääriin, myös molempien perheitten vanhemmat viihtyvät toistensa
seurassa. On siis ilo ja onni, että nämä yläkerran asukit muuttavat myös
asuntomessu alueelle! Mukava lisä uudella asuinalueella on ne tutut ja
turvalliset naapurit, sekä lapsilla leikkiseura.
Iida ja Ville molemmat työskentelevät,
joten Miia käy päivähoidossa arkisin. Uudella asuinalueella on pikkuneidille
luvassa myös uuden hoitopaikan aloitus, paljon
uutta jännää siis luvassa. Talo sijaitsee rantakorttelissa ja siinä lähellä on
Upseerin päiväkoti, jossa saattaa mahdollisesti alkaa esikoulu tulevaisuudessa.
Tämä ei kuitenkaan ole varmaa, mutta uuden asuinalueen myötä ainakin kysyntää
tälle toiminnalle olisi. Lapsiperheitä on kuitenkin muuttamassa alueelle yksi,
jos toinenkin. Iidan ja Villen työmatkat tulevat Korialle muuton myötä
pitenemään, mutta uskoisin tulevan kodin olevan sen arvoista.
No miten se arki sitten
tulee muuttumaan?
Suurimpana muutoksena tulee varmasti
olemaan lisääntyneet neliöt, nykyiseen kolmioon verrattuna uusi talo tulee
olemaan 135 neliötä. Tämä tulee sisäistämään OMAN kodinhoitohuoneen. Taaskaan
ei saa käsittää väärin, yhteinen pyykkihelvetti naapurin kanssa on varmasti
lähentävä kokemus, mutta onhan se helpotus hoitaa pyykkääminen omien seinien
sisällä. Miippikselle löytyy lisää neliöitä touhuta pyörremyrskyn lailla, äidin
siivotessa totta kai perässä. Onhan perheen pää ja prinsessa tärkein huomioida
tällaisissa hommissa ;)!
Iidaakin on kuitenkin muistettu lämmöllä
suunnitteluvaiheessa, IHAN OMALLA pukeutumishuoneella! Mikä voitto saada
tuollainen aarre omaan kotiin ja vielä kaiken lisäksi päästä itse valitsemaan
kalusteet sinne ja pintamateriaalit. Minun korviini kantautui jotakin villiä
huhua SEEPRALATTIASTA! Tämmöistä voi pitää jo arjen luksuksena minun mielestä. Iidalle
on myös suunnitteilla vierashuoneelle oma käyttötarkoitus messujen jälkeen. Oma
jumppahuone!
Uskon että Villen pyhäkkö on keittiö.
Uuteen kotiin tulee moderni ja kaunis keittotila, keittiö on HTH:n valmistama.
Iidan mukaan keittiötä koskevien päätösten suhteen hän astui sivuun ja Villelle
siirtyi suurempi päätäntävalta. Heillä työnjako menee niin että Ville taikoo
keittiössä ja Iida kuuraa sitten jälkiä perässä. Nykyisessä asunnossa on
pienehkö keittiö ja siellä laskutilaa on vähän, verrattuna Villa-E:n tulevaan
keittiöön. Myös autotallin yhteyteen on tulossa pieni huone, joka on luvattu
Villen ’’miesluolaksi’’.
Uuteen kotiin perhe pääsee asustamaan
asuntomessujen loputtua elokuussa. Messujen jälkeen heillä on vielä aikaa
pohtia järjestelyjä. Taloon pyritään heti tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka
jäisivät käyttöön messujen jälkeen. Esimerkiksi huonekaluja on tarkoitus
hankkia messuille niin, että ne voisi ostaa taloon messujen jälkeen omaksi.
Perheen messujen jälkeisiä fiiliksiä ja elämää ylipäätään Iida varmasti
päivittelee blogiin. Postauksessa on käytetty paljon kuvia, koska niin
mielestäni perheestä saa parhaimman kuvan ja kuvista välittyy kuinka lämpimiä
ihmisiä on kyseessä.
ONNEA PERHELLE TULEVASTA KODISTA!
HUOM!
Blogissa käytetyt kuvat ovat perheen sosiaalisista
medioista.
p.s Kävin kurkkimassa tänään meidän autotallia. Kävelin siellä. Ai juku mikä tunne! Kohta meillä on talo!
Terkuin Iida
Kommentit
Lähetä kommentti